Kirgistanilla on rikas alpinismihistoria neuvostovallan ajoilta. Maan pinta-alasta 96 prosenttia on vuoristoa, pitäen sisällään maailmankuuluja huippuja kuten Lenin (7134 m), Pobeda (7439 m), Khan Tengri (7010 m) ja Free Korea (4740 m). Itselleni näistä kiinnostavin eli Free Korea sijaitsee Bishkekistä etelään, Ala-Archa nimisessä laaksossa, jossa on muitakin kiehtovia huippuja kuten Korona (4860 m), Semenov-Tian-Shansky (4895 m), Ak-Too (4612 m) ja Teketor (4441 m). Laakson reunalla sijaitsee perusleirinä toimiva askeettinen alppimaja (Ratsek Hut). Majaa ylläpitää paikallinen matkailuyritys nimeltä Ak-Sai Travel (Kirgistanin “Vuoristoretket”). Alue on nähnyt hyvin vähän länsimaalaisia alppikiipeilijöitä lähes loputtomista kiipeilymahdollisuuksista huolimatta.

Vierailin laaksossa ensimmäistä kertaa elokuussa 2022 kahden viikon kiipeilyreissulla. Kyseisellä reissulla kiipeilin paikallisen IFMGA vuoristo-oppaan Alexey Potockin kanssa. Olin välittömästi vakuuttunut, että olen löytänyt todellisen alppihelmen. Mainittakoon, että Kirgistan on Nepalin lisäksi ainoa Aasian valtio, jolla on oma IFMGA koulutusohjelma. Tämä perustettiin vuonna 2017 sveitsiläisen ja brittiläisen vuoristoyhdistyksen johdolla.

Miltei heti reissun päätyttyä aloin suunnitella seuraavaa alppiretriittiä, tällä kertaa talviolosuhteissa. Maaliskuussa 2023 matkaamme Ala-Archaan kuukauden pituiselle kiipeilyreissulle ystäväni Joshua Donnellyn kanssa. Ensimmäiset kaksi viikkoa meitä opastaa viime kerrasta tuttu Alexey, jonka jälkeen jatkamme kiipeilyä omatoimisesti kahden viikon ajan.

Laaksosta on noin päivän verran matkaa lähimpään isoon asutuskeskukseen, joten reissussa on oltava omavarainen varustuksen, ruuan ja lääkehuollon suhteen. Omavaraisuuden tarvetta voi vähentää majoittumalla pelkästään perusleirissä (Ratsek Hut), jossa voi majoittua ja ruokailla maksua vastaan. Perusleiri on kuitenkin sen verran kaukana reiteiltä (2-6 h), että mikäli haluaa maksimoida kiipeilyajan, on nukuttava joko reitin juurella teltassa tai yläleirissä: Nauka Hut (3950 m) ja Korona Hut (4050 m). Yläleirit ovat perusleiriä askeettisemmat; ne ovat käytännössä autioita alumiinimajoja. Lämmittämiseen ja ruoanlaittoon tarvittavat välineet on tuotava itse. Majoittuminen on kuitenkin ilmaista, toisin kuin perusleirissä.

Kuva 2: Ratsek Hut (punainen), Uchitel'skaya Hut (sininen), Korona Hut (pinkki)
Kuva 2: Ratsek Hut (punainen), Nauka Hut (sininen), Korona Hut (pinkki)
Kuva 3. Ratsek Hut, 3383 m
Kuva 3. Ratsek Hut, 3383 m
Kuva 4. Boks Peak, 4290 m
Kuva 4. Boks Peak, 4290 m

Aikataulu

PäivätOhjelma
1.Lento Bishkekiin
2.Hankinnat (ruoka, kaasu) ja palaveri Alexeyn kanssa
3.Siirtyminen Ratsekiin
4.-6.Akklimatisointi ja lähihuippujen kiipeäminen, esim. Boks Peak
7.Siirtyminen Nauka majaan
8.-14.Kiipeilyä: Korona länsiseinä, Semenov-Tian-Shansky eteläseinä
15.Paluu Ratsekiin
16.-17.Lepo
18. Siirtyminen Korona majaan
19.-28.Kiipeilyä: Korona eteläseinä, Ak-Too pohjoisseinä, Free Korea pohjoisseinä
29.Paluu Ratsekiin
30.Paluu Bishkekiin
31.Lento Helsinkiin
Kuva 5. Korona Peak länsiseinä, 4860 m
Kuva 5. Korona Peak länsiseinä, 4860 m
Kuva 6. Free Korea Peak pohjoisseinä, 4740 m
Kuva 6. Free Korea Peak pohjoisseinä, 4740 m
Kuva 7. Free Korea Peak (vas., 4740 m), Ak-Too (kes., 4612 m) ja Teketor (oik., 4441 m) pohjoisseinät
Kuva 7. Free Korea Peak (vas., 4740 m), Ak-Too (kes., 4612 m) ja Teketor (oik., 4441 m) pohjoisseinät

Varustelista

Tuplaköydet2x LOWE CS 8.4 MM 60M
Jääruuvit13 cm, 2x 16 cm, 2x 19 cm, 22 cm; Blue Ice Aero
Jääruuvit13 cm, 16 cm; BD Ultralight
Kiilasetti#1-#11 DMM
Jäähakut 2x Petzl Nomic
JääraudatPetzl Lynx
Kengät La Sportiva G2
Valjaat Arcteryx LEAF AR-395a
KypäräPetzl Sirocco
Reppu Arcteryx Alpha FL 45l
KuoritakkiArcteryx Beta SV
KuorihousutArcteryx Beta SV Bib
UntuvatakkiMarmot West Rib
UntuvahousutFeathered Friends Volant
HanskatHestra Army Leather Gore-tex
HanskatBlack Diamond Terminator
LapasetHestra Leather Extreme
HöyrysulkusukatExped
MakuupussiWestern Mountaineering Puma GWS
MakuualustaThermarest X-Therm MAX 
LeirikeitinPrimus OmniLite Ti
MatkakeitinJetboil Minimo
SatelliittiviestintälaiteGarmin InReach Mini
OtsalamppuFenix HM61R

Kuten varustelistasta huomaa, Ala-Archassa on maaliskuussa mahdollisesti todella kylmä. Päätimme kiivetä tuplaköysillä, koska se on monipuolisin vaihtoehto ja meillä on niistä eniten kokemusta. Harkitsimme myös kiipeämistä yhdellä sinkkuköydellä ja Petzl Pur Linella (aiheesta enemmän https://colinhaley.com/nugget-1-the-petzl-purline/). 

Kiipeilyparini puolelta tulee lisäksi kahdeksan jääruuvia ja yksi #1-#11 kiilasetti. Reissussa kiipeämme suurimmaksi osaksi jäätä, joten emme ota sen enempää kalliovarmistuksia. Olemme Joshuan kanssa molemmat päätyneet käyttämään kenkinä G2 ja rautoina Lynxeja. Nomicien sijaan Joshua on tarttunut Quarkeihin.

Kuva 8: Kiipeilyvarusteet, kokkaustarvikkeet ja vaatteet
Kuva 8: Kiipeilyvarusteet, kokkaustarvikkeet ja vaatteet

Logistiikka

Lennämme Helsingistä Istanbulin kautta Bishkekiin. Ruumaan menee 135 l putkikassi (Mountain Hardwear Camp 4), ja käsimatkatavaroihin 45 l alppireppu (Arcteryx Alpha FL), jota käytän myös seinällä. Nukumme yhden yön Golden Hotel Bishkekissä, joka maksaa noin 15 euroa henkilöltä. Tämän jälkeen lähdemme kohti Ratsekin perusleiriä: 1 h autolla etelään, 2-3 h kävelyä sisältäen noin 1200 m nousua. Mukana on myös paikallinen portteri, joka kantaa osan tavaroista perusleiriin. Portterin palvelu maksaa noin 50 euroa.  

Ratsekista voi varata nukkumapaikan ja ruoat etukäteen. Maaliskuu ei ole kovin kiireistä aikaa laaksossa, joten päätimme olla varaamatta ja maksaa vasta paikan päällä. Päivän ruoat ja yksi yö Ratsekissa maksaa noin 30 euroa. Nukkumapaikalla tarkoitetaan 90 cm leveää patjaa jaetusta 16 hengen huoneesta. Huoneessa ei lähtökohtaisesti ole lämmitystä, mutta 15 eurolla saa kolmeksi tunniksi kaasupatterin päälle. Suurimman osan ajasta Ratsekissa päivystää isäntä/emäntä, joka mm. vastaanottaa vieraita ja kokkaa. Hän vastaa myös laakson radioliikenteestä. Ratsekista voi lainata radiopuhelimen, jolloin reiteiltä täytyy päivitellä kuulumisia kahden tunnin välein. Jos myöhästyy kahdesta yhteydenotosta, niin Ratsekissa käynnistyy pelastustoimet. Kirgistanissa ei ole päivystävää vuoristopelastusyksikköä, vaan pelastustoimet suoritetaan lähimpänä olevien oppaiden ja kokeneiden kiipeilijöiden toimesta. Armeijalta tilataan tarvittaessa helikopteri, mutta siinä saattaa kestää hyvin pitkään.

Liityin reissua varten itävaltalaiseen vuoristokerhoon, minkä kautta sain hyvin kattavan vakuutuksen. Pidän yhteyttä kotiväkeen Garmin InReach Mini -satelliittiviestintälaiteella, sillä laaksossa ei ole verkkoa. Liittymänä toimii ProteGearin kautta tilattu MESSAGING 200.

Matkaa pääsette seuraamaan näin Camun blogin kautta parissa osassa, seuraavassa osassa käymme läpi omaa kiipeilytaustaa ja fyysistä valmistautumista reissuun!

Lähtöpäivän tunnelma katossa. Rustam (vas.) ja Joshua (oik.)
Lähtöpäivän tunnelma katossa. Rustam (vas.) ja Joshua (oik.)