USA-keikan ykkös- ja kakkososat löytyy täältä ja täältä.
Ten Sleepin jälkeen jatkoin matkaa Landeriin, jossa oli alkamassa International Climbers’ Festival. En muista ihan tarkalleen, mistä kyseisestä festarista olin kuullut, mutta jotenkin sinne kutkutteli mennä. Landerissa asui myös yksi kaveri, jonka olin tavannut vuosia sitten Tonsailla, jonka luona sain bunkata (tosin päädyin nukkumaan autossa sen talon edessä).
Festareilla oli kaikennäköistä ohjelmaa – leikkimielisestä kisailusta ei-niin-leikkimieliseen (palkintoja sekä arpajaisvoittoja jaettiin joka ilta!), kiipeilyklinikoita, leuanvetokisoja, dynokisoja jne. jne… Lähes mitä mieleen tulee! Kovin “International” festari ei kuitenkaan mielestäni ollut – itseni lisäksi tapasin siellä vain yhden kanadalaisen pariskunnan, yhden saksalaisen, ja yhden indonesialaisen kiipeilijän…
Lander paikkana on pieni, suht hiljainen kylä, jota ympäröivät karjankasvattajat ja kaltsit, tosin pienoisen ajomatkan päässä. Landerissa voi kiivetä vuoden ympäri – kylminä talvipäivinä esim. Sinks Canyonissa, ja kuumina kesäpäivinä Wild Iriksessa. (Tosin monet Wild Iriksen sektoreista ovat iltapäivällä auringossa, ja aamuvarhainen lähtö on suositeltavaa).
Kiipeilyfestareissa osallistuin mm. kuvissa näkyvään Boulder bashiin, sekä Hazel Findlayn vetämään klinikkaan “The Mental Game with Hazel Findlay”, jossa käytiin läpi mm. kiipeilyssä esiintyvää putoamisen pelkoa, ja miten siitä voi päästä eroon.
Ryhmässämme oli hyvin eritasoisia ja myös -kokoisia osallistujia…! 😀
Klinikasta sai hyviä vinkkejä miten mm. harjoitella putoamista, ja mistä siihen liittyvä pelko tulee ja milloin se on aiheellista ja milloin ei.
“Virallisten” festarijuttujen ja haastattelujen järkkäilyjen lisäksi ehdin toki myös itsekin kiipeämään – ja myös ensinousemaan 5.12a (7a+) reitin, jonka nimesin “Cool Beans”. Kuvaa ei tosin tullut, mutta jälkeenpäin näppäsin tän selfien, hahah! Kiitos Ben Searsille, joka on pultannut Landerissa kymmeniä reittejä, ja lahjoitti mulle niistä yhden (tosin siihen oli vain se flash-mahdollisuus, että jos ei ois menny niin ois jäänyt FA itseltä tekemättä 🙂 ).
Itse pidin Landerin tyylistä tosi paljon – jonkin verran ehkä kiipeilymaku vuosien mittaan muuttunut, sillä vielä ehkä 4-5 vuotta sitten bouldermainen ja voimallinen kiipeilytyyli ei ehkä napannut ihan niin paljon. Rakastin kuitenkin Landerin kiipeilyä ja poketteja, jesss!!!
Landerista kannattaa melkein tuntea joku, tai tuntea joku joka tuntee jonkun – tai mennä sinne festivaalin aikaan. Myös Steve Bechtelin Elemental Performance + Fitness -gymiltä tai paikallisesta “CAMUsta”, Wild Iris Mountain Sportista voi kysyä kiipeilyseuraa. Yksin matkustavana voi olla hankala löytää kiipeilyparia köysittelyyn ja kaltsit on kuitenkin noin puolen tunnin ajomatkan päästä itse kylästä (plus lähestyminen jalan), joten itse en ainakaan menisi kaltsille asti varmistajan toivossa.
Landerin jälkeen palasin vielä Rifleen muutamaksi päiväksi – ahh, Rifle oli kyllä ihan mun lemppari! Sinne tahtoo takaisin…
Denveristä lensin vielä San Franciscoon Woman Up! naisten kiipeilytapahtumaan, jossa mm. kisattiin sekä osallistuttiin klinikoihin. Itselläni jäi finaalit ihan vähästä vajaaksi, mutta olisihan se ollut ihan liikaa vaadittua olla samassa finaalissa Nina Williamsin kanssa ;). Hieno tapahtuma ja tosi hyviä klinikoita, itse osallistuin mm. Beth Roddenin Big Wall -klinikkaan sekä Nina Williamsin treeniklinikkaan.
Siinä lyhykäisyydessään Jenkkikiipeilybetaa, lisäkysymyksiä voi laittaa tarvittaessa vaikka Instagramin kautta: @katariinarahikainen.
Ainiin… CAMUsta saa nykyään myös Kelmi Climbingin hienoja printtipaitoja, ja Juha Ollin, Jorma Käyhkön ja Sampo Kiesiläisen uutta Kiipeilyn harjoittelu -kirjaa!!! Huippua!!!