Ensipuraisu maistuu parhaalta, eikö? Kausi on nyt aloitettu. Pitkään siinä taas kesti, mutta ei yhtä pitkään kuin viime talvena. Alpeille on tullut hyvin lunta ja lisää on luvassa. Alppien eteläpuolelta löytyy paikoitellen jo neljättä metriä. Oma ajoitus ei kuitenkaan sallinut syöksyä suin päin ihmettelemään näitä dumppeja, vaan piti olla hieman maltillisempi tänä vuonna. Lyngeniin ensilumet satoivat jo reilu kuukausi sitten, mutta niistäkään en päässyt nautiskelemaan, eikä tosiasiassa tilanne siellä näyttänyt niin hohdokkaalta, että olisin jaksanut käydä toteamassa tilanteen täältä Helsingistä käsin. Joidenkin raporttien perusteella ensilumen jälkeinen aika oli kivistä, vyöryisää ja kuivaa.
Käsivarrentie oli jäässä ja pelkääjänpaikka oli nimensä veroinen.
Muutama viikko sitten sain kutsun lähteä ihmettelemään kaamosta pohjoiseen. Alppien suuntakin houkutteli, mutta visaisen pähkäilyn jälkeen kallistuin pohjoisen ulottuvuuden tutkimiseen. En ollut konsanaan nähnyt pohjoisia mäkiä näin alkutalvesta ja jotain perverssin hohdokasta oli ajatuksessa laskea kaamoksen auringonvalon kajossa. Toinen ja ehkä ratkaisevampi seikka oli uudessa porukassa hiihtely. Siinä oli riittävästi hyviä syitä lähteä luontoon.
Kutsu matkaan tuli lajilegenda Hilanderilta. Tutustuin mieheen viime pääsiäisenä Lofooteilla ja törmäsin mieheen toistamiseen Vapaalaskufestivaaleilla. Olin heittänyt pallon ilmaan, että jos miehet olisivat lähdössä jossain välissä Lyngeniin laskemaan, niin lähtisin mukaan jos vain kynnelle kykenisin. Nyt kaikki tähdet olivat oikeassa asennossa ja kun kutsu tuli, vastasin siihen.
Reissuvagoni ja vagonin isäntä. 
Perille saavuttua lunta tuli suhteellisen nätisti, joskin tuulta myös oli.
Reissu käynnistyi näin: Kamat nippuun, nippu junaan, juna Rolloon, Rollossa matkailuautoon ja matkailuauton nokka kohti Norjaa. Reissu oli tarkoitettu lähinnä seikkailumielisille, sillä Lyngenissä oli ollut kuivaa ja lämmintä edellisen lumisateen jälkeen. Tulevalle viikonlopulle ennusteet kuitenkin näyttivät noin puolen metrin sateita, joista jokainen sentti realisoitui. Ainoana probleemana lumisateessa oli noin 20m/s puhaltava kova tuuli, joka muodostaisi kerroksia lumeen. Minne lumi tällä tuulella jäisi, siitä ei ollut hajuakaan. Vielä oli sellainen asia pohdittavana, että pääsisikö alempana laskemaan. Ylös isoille kentille ei näillä tuulilla olisi asiaa. Seikkailumielellä siis lähdettiin matkaan ja oletuksella, että yhtään mäkeä ei välttämättä laskettaisi. Olisipa kuitenkin yksi tarina lisää.
Jottei jää epäselväksi, niin todellakin about 50 senttiä lunta tuli. Mustikan kivien päälle sataneena se ei ole paljoa. Laadultaan lumi oli todella hyvää. Kuvat kertokoot lopun ja myös tuo alla oleva videopätkä. Reissaaminen kannattaa aina ja tällä erää retkemme oli huomattavasti onnistuneempi kuin lähtökohdat antoivat odottaa.
Cheers!
Suomicampingissä yövyttiin. Fasiliteetit kunnossa kun on juokseva vesi ja vessa. 
On se kaunista! 
Aamu alkoi vähän ennen kuutta ja mäessä oltiin vähän ennen ysiä. 
Välipalat huiviin Mustikan puolivälissä. Noustiin about 900 metriin ja näkyvyys oli tipotiessään.
Benny Hill kumppaneineen astuu kuvaan vasemmasta laidasta
Iloisia naamoja nautiskelemassa hienhajuisista kamoista ja norjalaisesta keskioluesta.