Blogisarjan ensimmäisessä osassa kerroin tulevasta kiipeilyreissustani Kirgistaniin ystäväni Joshua Donnellyn kanssa. Tässä osassa esittelen kiipeilytaustaani ja kerron fyysisestä valmistautumisesta reissua varten.

Kiipeilytausta

Olen harrastanut ulkokiipeilyä vasta vuoden verran, mutta vuoteen on mahtunut monenlaisia seikkailuja. Sain ensikosketukseni alppikiipeilyyn Skotlannin lumisilla  huipuilla Jagged Globe ”Winter Mountaineering” –kurssilla. Kiipesin Skotlannissa muuan muassa seuraavat reitit: Ben Nevisin Gully 4, Dorsal Arête ja Aonach Eagach Ridge. Syvennyin alppikiipeilyyn elokuussa 2022 kun kävin Kirgistanissa kahden viikon kiipeilyreissulla. Tällä kaudella olen terästänyt jääkiipeilytaitojani Suomen Alppikerhon jääkesteillä Korouomalla ja omatoimisilla kiipeilyreissuilla Kouvolaan. Boulder- ja sporttitaitojani olen hionut Etelä-Suomessa, Ahvenanmaalla ja Saksan Frankenjurassa.

Kuva 1: Dorsal Arête, Skotlanti
Kuva 1: Dorsal Arête, Skotlanti
Kuva 2: Boks Peak, Kirgistan
Kuva 2: Boks Peak, Kirgistan

   

Ennen kiipeilyyn hurahtamista kävin säännöllisesti pitkillä hiihtovaelluksilla sekä yksin että pienissä ryhmissä. Suomen Lapin kansallispuistojen lisäksi olen hiihtovaeltanut Sarekin erämaassa, jossa yleensä harjoitellaan ennen Grönlantiin ja Etelänavalle lähtöä. Talvivaellustaidot ovat ensisijaisen tärkeitä, jotta talvialppikiipeily olisi miellyttävää. 

Kuva 3: Kouvola, meikäläinen
Kuva 3: Kouvola, meikäläinen
Kuva 4: Kouvola, kiipeilypari Joshua Donnelly
Kuva 4: Kouvola, kiipeilypari Joshua Donnelly

           

Kestävyyskunto on alppikiipeilyssä valtavassa roolissa itse kiipeily- ja köysityöskentelytaitojen lisäksi. Pitkien reittien kiipeäminen kestää usein yli 12 tuntia. Tulevalla reissulla asumme kuukauden yli 3000 metrin korkeudessa ja kiipeämme noin 5000 metrin korkuisia vuoria. Vuoristossa hapen osapaine on matalampi kuin merenpinnan tasolla, jolloin urheilu on raskaampaa. Jääkiipeilytaitoja on haastava kehittää Helsingissä, mutta kestävyyskuntoa voi kohentaa missä tahansa. 

Fyysinen valmistautuminen

Noin puoli vuotta sitten kävin Proxima Finlandin kautta laktaattitesteissä selvittämässä anaerobisen kynnysarvoni, jonka mukaan pystyin harjoittelemaan itselleni sopivilla sykealueilla. Anaerobinen kynnys on yksilöllinen. Sitä voi ajatella sykkeen kynnysarvona, jota ennen kehon laktaatin tuotto ja poisto ovat tasapainossa. Kun anaerobisen kynnyksen ylittää, niin keho tuottaa enemmän laktaattia, kun mitä se pystyy poistamaan. Liika laktaatti johtaa nopeaan väsymiseen ja suorituksen keskeytymiseen, eli lihas menee ns. maitohapoille. 

Alppikiipeilysuoritukset kestävät pitkään, joten on tärkeää pystyä toimimaan tehokkaasti anaerobisen kynnyksen alapuolella, eli Zone 2 -sykealueella. Kyseisellä sykealueella toimiminen helpottuu harjoitellessa. Neljä kuukautta ennen reissuun lähtöä harjoittelin säännöllisesti Zone 2 -alueella noin 2-4 tuntia viikossa; kävin lenkillä, uin ja kiipeilin sisällä helppoja reittejä. Jos saatavilla olisi ollut porraslaite, niin olisin treenannut myös sillä. Muu fyysinen valmistautuminen sisälsi polvien vahvistamiseksi bulgarialaisia kyykkyjä ja pohkeiden kestävyyden kehittämiseksi pohjenostoja suurilla toistomäärillä.

Kolmannessa osassa päästäänkin jo kuulemaan miten reissu meni, joten paluuta odotellessa!