Tämän talven lumilautasesonki on erittäin hyvässä vauhdissa kunnon talven myötä. Laudalla laskijoita hemmotellaan tänä vuonna useilla uutuuksilla ja varsinkin rinnekurvailijoille on tarjolla herkkuja jotka vievät käännöksen tekemistä aivan uusiin ulottuvuuksiin. Artikkelissa tutustumme tarkemmin tähän talven kuumimpiin lumilautauutuuksiin, sekä nostamme framille myös muutaman varman suosikin vanhemmasta valikoimasta.
Mitä on free carving?
Snowboard turn is the first thing learn, but the last one you master.
Unknown
Mitä tarkoitetaan freecarvingilla? Käytännössä freecarving termi on muotoutunut tarkoittamaan kantilla ajettavaa laskua joka tapahtuu yleisellä rinnealueella. Suosituinta nykyään on pehmeillä kengillä sekä leveämmällä laudalla tehtävä kurvailu, mutta myös kovia siteitä sekä ratalautamaisempia lautoja edelleen näkee. Pehmeät kengät sekä leveämpi lauta mahdollistavat kurvailun myös hieman upottavammalla rinteellä, esimerkiksi kevään aurinkoisilla rinteillä. Lisäksi pehmeät siteet sekä leveämpi lauta yhdistelmä toimii myös vapaalaskussa rinteen ulkopuolella kun keli sen sallii.
Freecarvinglaudat
Freecarving, carving, snowsurfing tai vain kurvailu. Kaunis käännös on ajaton. Se on myös jotain, mitä voit aina hioa paremmaksi, olit sitten laskenut vuoden tai kymmeniä. Etelä-Suomen lyhyistä rinteistä saa oikeilla työkaluilla paljon irti kun voit jokaisella laskulla metsästää sitä täydellistä heel siden kurvia. Camun laajasta valikoimasta löytyy runsaasti erilaisia kurvailulautoja kaikenkokoisille laskijoille. On vanhoja suosikkeja sekä huippu-uutuuksia.
Jones Freecarver on lumilauta, joka on suunniteltu erityisesti rinneajoon. Jones on tunnettu laadustaan, ja Freecarver-malli ei ole poikkeus. Lauta on yhdistelmä vapaalasku-, “kisa”- sekä boardercrosslautoja. Full camber -profiili, pitkä kantin tehomitta, 3D -pohjaprofiili nosessa ja erittäin luikas Sintered 8000 pohja ovat yhdistelmä jotka takaavat että lauta on erittäin nopea, ketterä kantilta kantille ja helppo ajaa käännös loppuun. Laudasta on saatavilla kaksi versioita 6000S ja 9000S. “Kuustonninen” on tiukemman käännöksen ja hieman hitaamman vauhdin käännöskone. Lauta kääntyy vaikka paikallaan ja kaivaa etelänkin lyhyemmissä ja loivemmissa rinteissä sellaisia juoksuhautoja että ei paremmasta väliä. “Ysitonninen” taas on pidemmän kääntösäteen, kovemman vauhdin ja kurvailudekki. 9000s on myös hieman kuustonnista jäykempi.
6000s on aktiivisen laskijan pujottelulauta. En ole näin responssiivisella ja kurvailuhaluisella laudalla koskaan laskenutkaan. Oli erittäin helppo tikata todella tiukkoja kurveja jopa hieman upottavassa rinteessä. Lauta palkitsee aktiivisen laskijan ja reidet oli joka mäen jälkeen kyllä lämpöisenä! Siteinä laudassa oli testihetkellä Jones Meteorite joka erittäin responssiivisena sopi lautaan erinomaisesti!
Joonas – Camu
Korua Shapes suunnittelee laudat erityisesti kurvailuun sekä syvään lumeen. Tutun “Classic” -sarjan lisäksi Camusta on saatavilla myös joidenkin mallien plussa (+) versiot. Plussasarja on suunniteltu edistyneemmälle laskijalle joka hakee sitä kaikista terävintä suorituskykyä laudaltaan. Kevyempi, jäykempi (sekä kierto- että pituusjäykkyys) sekä nopeammalla pohjamateriaalilla varustettu lauta on erinomainen rinnepyssy, mutta toimii hienosti myös rinteen ulkopuolella esimerkiksi lumikenkien kaverina. Camusta saatavilla kolme mallia: Transition Finder+, Pencil+ sekä Dart+. Dart+ Swallow Teil on rennomman laskijan swallow tail joka kelluttaa laudoista parhaiten puuterissa, mutta toimii myös rinnelautana kurvailussa. Se on laudoista leikkisin ja syvä swallow mahdollistaa todella tiukan kurvin lopun ajamisen. Pencil taas on perinteisempi “long-board” henkinen lauta jossa pitkä ja kelluttava nose yhdistyy “half-moon” teiliin joka on swallowta jäykempi. Lauta on hieman pidemmälle kurville tarkoitettu kuin Dart. Transition Finder on taas mallien monipuolisin ja on kotonaan parkista pyydaan.
Ja laskufiilikset takaa Koruan Yearning For Turning -laskuleffasarja. Täältä pääset katsomaan ne kaikki.
-
Pencil Plus – Vapaalaskulauta749,00€
-
Transition Finder Plus – Vapaalaskulauta749,00€
-
Dart Plus – VapaalaskulautaProduct on sale599,00€
749,00€
United Shapes Transmission tuo laskemiseen vakautta, nopeutta ja suorituskykyä. Lauta suoraan pyytää että lasket syvemmällä kurvilla, kovempaa ja aktiivisemmin. Lauta on suunniteltu toimimaan nimenomaan kovalla rinteellä ja on kotonaan jyrkillä sekä loivemmilla mäillä.
-
Transmission – Carving lumilauta599,00€
Yksi lauta kaikkeen
“Quiver Killer” lauta on graalin malja jota jokainen laudanvalmistaja jahtaa. Lauta joka on erinomainen niin puuterissa kuin kovalla rinteellä, pyydassa kuin jäisellä, metsässä, parkissa, vuorilla, Chamonixissa kuin Hyvinkäällä. Sellaista lautaa tuskin on vielä saatu kehitettyä mutta lähelle on päästy ja Camuunkin niitä on valikoitu muutama. Kun haluat yhdellä laudalla hoidella kaiken niin harkitse seuraavasta listasta vaihtoehtoja!
United Shapes Cadetin directional tapered sheippi, early rise nose + traditional camer -profiili ja noin 7m kääntösäde tekee laudasta näppärän niin rinteeseen, side hitteihin kuin puuteriin. Semijämäkkä lauta ei anna periksi kurvaillessakaan, mutta ei ole liian jäykkä pieneen kikkailuunkaan. Alla olevassa videossa Alek Ostreng näyttää mallia kuinka Cadet taipuu niin metsäkikkailuista vaikka Mctwisteihin.
-
Cadet – Vapaalaskulauta599,00€
Amplid Singular on syntynyt tavoitteesta löytää täydellinen “daily driver” -lumilauta. Directional sheippi, pieni taper ja monipuolinen low camber w. early rise profiili auttavat sinua nauttimaan kaikista olosuhteista ja maastoista mitä seikkailuillasi kohtaat. Erittäin vaimea lauta on erinomainen kurvailussa, jopa vähän haastavammalla lumella. Jos laukussa on tilaa vain yhdelle dekille, miksi et valitsi sellaista joka valmiina kaikkeen mitä mieleen tulee?
-
Singular – VapaalaskulautaProduct on sale399,00€
659,00€
Jones Hovercraft 2.0 on vapaalaskulauta joka on kotonaan myös kovemmalla rinteellä. Kauteen 23-24 päivittynyt lauta on erittäin kelluva directionaalin sheipin sekä leveän nosen ansiosta. Pitkä sivuleikkaus varmistaa että lauta puree myös ajetulla rinteellä sekä vaikka kevät firnillä. Ei välttämättä paras lauta parkkitouhuihin (vaikka sielläkin toimii, ainakin methodia vääntäessä), mutta jos haet lautaa joka on lähes täydellinen puuterikeleihin ja erinomainen kovalle rinteelle voisi Hovercraft 2.0 olla valintasi. Lue lisää Jonesin Hovercraftista Jonesin sivuilta.
-
Hovercraft 2.0 – vapaalaskulauta649,00€
Puuteriin ja sielun surffareille
Salomon HPS Takaharu Nakai E.P. on vapaalaskulauta jossa erittäin pitkä sekä kelluttava nose yhdistyy kapenevaan pintail -teiliin. Kantavuutta syvään hankeen ja erittäin rentoa kruisailtavuutta kovemmalle rinteelle, myös kovempaan vauhtiin! Lauta on siitä poikkeuksellinen että se kuuluu ottaa 3-7 cm pidempänä kuin normilauta. Tyylikästä kruisailua niin pyydassa kuin rinteellä ja kääntyvyyttä jokapäiväiseen laskuun. Yksi tämän vuoden ehdottomasti siisteimmistä uutuuksista!
-
HPS – TAKAHARU NAKAI E.P. – lumilautaProduct on sale499,00€
649,00€
Haetko jotain mitä muut laudat eivät voi tarjota? Haetko aivan uusia ulottuvuuksia laskemiseen? Überegg ja Pocket Rocket ovat Korua Shapesin kokeilevampia malleja. Überegg on todella leveä (290mm) rocker -profiilin omaava puuteripaatti. Lauta on myös hauska peli loppukevään sohjoisiin päiviin jolloin sillä on mahdottoman mukava kurvailla. Pocket Rocket on Koruan mikrokruiseri. Lyhyt 129cm pituus yhdistyy 302mm leveään waistiin. Tämä avantgarde -dekki on kuin vanhan koulukunnan skeittilauta. Helppo ajaa kantilla myös kovassa rinteessä, eritoten hitaamman vauhdin carving koneena!
-
Überegg – Vapaalaskulauta549,00€
-
Pocket Rocket – Vapaalaskulauta549,00€