Sammaleet rouskuvat kenkien alla kuivuuttaan, hiekkateillä ajalu lähentelee Dakarin rallia ja halkeamat eivät taida enää muistaa miltä virtaavan sadeveden solina syvyyksissä kuullostaa. Metsäpaloriski oli tapissaan viikkoja putkeen, eikä metsien pikkueläinten jano ole teidenvarsilla jäänyt huomaamatta. Viime vuoden sateisuutta taida kukaan enää muistaakkaan. Suomen kesä on kerrankin hellinyt kalliokiipeilijöitä oikein olan takaa, vaikkakin luonnon kustannuksella.
Auringonlaskut Ahvenanmaalla tuovat kesäfiiliksen.
Pääsin kurkkusalaateista eroon vappuna terveydellisistä syistä. Kuudentoista viikon sairastelukierre loppui kuin seinään kotiutumisen jälkeen – pienet, mutta toivottavasti ei pysyvät arvet jättäen. Mistä piti tulla kaikkien aikojen huonoin kiipeilyvuosi, onkin nyt muodostumassa paras tähän mennessä. Ilmeisesti nollatreenaus olosuhteiden pakosta tuotti tulosta, sillä olen kiivennyt vaikeimmat mixta-, sportti- ja trädireittini tänä keväänä. Vielä kun jaksaisi projektoida!
Olen päässyt seuraamaan myös uusien, lajiin pariin hurahtaneiden kiipeilijöiden kehitystä läheltä. En olisi uskonut miten tunteella sitä pystyykään elämään toisten onnistumissa ja koettelemuksissa mukana.
Nyt pakkailen varusteita laukkuihin, sillä parin päivän päästä kääntyy auton keula kohti Pohjois-Norjan halkeamia. Lofootien släbit ja ennenkaikkea Baugenin röörit kutsuvat voimakkaasti, ennen vuosittaista ”Chamigraatiota” heinäkuun lopussa.
Nyt kuvakattaus kesän sadepäiviä varten!
Joona Sipi aloittaa kauden Eklipsillä. Vaivattoman oloinen lähetys.
Ella Hellberg ensinousee hienon “L.O.S.S.I.n.”.
Antti Liukkonen fistaa “DDR Myyrää”. Parikymmentä metriä nyrkkijammia!
Juho “Mustan Surman” ensinousulla. Lopun torvessa meinasi tulla äitiä ikävä, vaikka kiipeily ei ole kovinkaan vaikeaa.
“Salpalinjaa, 7a” ei ylitetä helposti. Suomen paras traverse. Olin niin innoissani, että unhohdin laittaa krusiaalin piissin puoliväliin. Tippuessa tuloksena olisi ollut vattupuskia viistävä pendulum.
“Kronos syö lapsensa, 7a+”, muttei Anttia. Hopiavuoren hienoin sormihalkeama.
“Kivekset, 5” on älyttömän magea rööri. Viereinen Seireeni tarjoilee laadukasta käsijammia sitä kaipaaville.
Ella ja “Lastenhuoneen avaimet”. Hopian klassikoita.
“Hirvi, 7a” ei luonnistunut saittina. Aloitusote porasi kesän pahimmat rei´ät sormiin. Olisiko edellisillan juhannus-saunalla ollut vaikutusta?
“Horst-Gunthers traum, 7b+/c” Karkaudessa. Rami Haakanan mestariteos. Karkauden kallio tarjoilee uskomatonta otekiipeilyä kevyellä hänkillä. Kuva: Pyry Karjalainen.
Halkeamatitaanit
Suomikiipeilyn päätavoitteet tälle keväälle olivat “Los Capitanos” ja “Komiat Pärjää Aina”. Molemmat ovat linjoina maamme kärkipäätä, samoin kiipeily kummallakin reitillä. Vaikka olen kiivennyt vain pienen osan Etelä-Suomen tarjonnasta, uskallan väittää, että nämä reitit kuuluvat parhaimmistoon. Toki Turunvuoren “Hiidenkirnu” ja Mustavuoren “Sagittarius A” ovat vielä ihan omassa skaalassaan.
Capitanosta yläköysittelin kerran notkuvilta kevätjäiltä, ja sainkin muuvit haltuun, mutta liidiyrkkä ilta-auringossa päättyi hikisiin sormiin kruksin alle. Kallio oli aivan liian kuuma. Seuraavan kerran pääsin mestoille toukokuun puolivälissä, helteen velloessa maamme päällä viikosta toiseen. Kävin yläköysisooloamassa linjan kertaalleen aamu kuuden aikaan, jonka jälkeen reitille ehti ottaa yhden yrkän ennen päivän lämpiämistä. Viimeisen Olhavapäivän aamuna soudeltiin taas reitin alle kukonlaulun aikaan. “Kolmas kerta todensanoo” piti kutinsa tällä kertaa, sillä onnistuin kiipeämään reitin aivan upeassa aamuvalossa. Pumppu oli aikamoinen! Kun veneestä noustaan seinälle, on kiivettävä käytännössä aina vaakahalkeamaan asti, ennen kunnon lepoa. Varsinaista halkeamakiipeilyä on vähemmän muutamaa sormijammia ja yhtä huonoa nyrkkijammia lukuunottamatta. Mainitaan vielä se mitä kaikki kysyvät. Eli käytin Eklipsin kanttia vain vikassa muuvissa ennen vaakahalkeamaa. Kiipesin mielestäni linjan helpoimmalla tavalla minkä keksin. Jos joku kompressoi koko pätkän niin siitä vaan. Eliminaatteja ei pidä olla reitellä tai silloin ne ovat vain huonoja reittejä.
Mustavuoren toinen suurista kuningaslinjoista on Tatu Aution “Komiat Pärjää Aina”. Kesäkuun puolivälissä käväisin kiipeämässä reitin eräänä aamupäivänä. Reitti ei sinänsä vaatinut ihmeempiä yläköysirundin ja itse lähetyksen ohella. Hyvät käsijammitaidot tuovat mielestäni vaikeudet lähemmäs 7b:tä kuin alkuperäistä c:tä. Menkää ihmeessä koittamaan!
Komiat Pärjää Aina, 7b/+. Mustavuori tarjoilee linjoja.
Los Capitanos. Paras halkeama, jonka olen kiivennyt. Mahdottoman hieno! Kuva: Max Miner.