The mosses grow dry under the shoes, the time on the dirt roads approaches the Dakar Rally and the cracks seem to no longer remember what the sound of flowing rainwater sounds like in the depths of Solina. The forest fire risk had been on the decline for weeks on end, and the thirst of the small animals in the forests has not gone unnoticed on the roadsides. I guess no one remembers last year's rainfall. For once, the Finnish summer has pampered rock climbers right behind the shoulder, albeit at the expense of nature.
Sunsets in Åland bring a summer feeling.
I got rid of cucumber salads on May Day for health reasons. The sixteen-week cycle of illness ended like a wall after going home - leaving small, but hopefully not permanent, scars. What was supposed to be the worst climbing year ever is now shaping up to be the best year yet. Apparently, zero training out of necessity paid off, because I've climbed my most difficult mixta, sport and tree routes this spring. Even if you could project!
I've also been able to closely follow the development of new climbers who are enthusiastic about the sport. I would not have believed that with such a feeling it is possible to live with the successes and trials of others.
Now I'm packing equipment in my bags, because in a couple of days the bow of the car will turn towards the cracks of Northern Norway. Lofoten's slavs and above all Baugen's rooks call strongly, before the annual "Chamigraatio" at the end of July.
Now a screenshot for the rainy days of summer!
Joona Sipi starts the season with Eklips. Effortless shipping.
Ella Hellberg ensinousee hienon “L.O.S.S.I.n.”.
Antti Liukkonen fistaa “DDR Myyrää”. Parikymmentä metriä nyrkkijammia!
Juho “Mustan Surman” ensinousulla. Lopun torvessa meinasi tulla äitiä ikävä, vaikka kiipeily ei ole kovinkaan vaikeaa.
“Salpalinjaa, 7a” ei ylitetä helposti. Suomen paras traverse. Olin niin innoissani, että unhohdin laittaa krusiaalin piissin puoliväliin. Tippuessa tuloksena olisi ollut vattupuskia viistävä pendulum.
“Kronos syö lapsensa, 7a+”, muttei Anttia. Hopiavuoren hienoin sormihalkeama.
“Kivekset, 5” on älyttömän magea rööri. Viereinen Seireeni tarjoilee laadukasta käsijammia sitä kaipaaville.
Ella ja “Lastenhuoneen avaimet”. Hopian klassikoita.
“Hirvi, 7a” ei luonnistunut saittina. Aloitusote porasi kesän pahimmat rei´ät sormiin. Olisiko edellisillan juhannus-saunalla ollut vaikutusta?
“Horst-Gunthers traum, 7b+/c” Karkaudessa. Rami Haakanan mestariteos. Karkauden kallio tarjoilee uskomatonta otekiipeilyä kevyellä hänkillä. Kuva: Pyry Karjalainen.
The Rift Titans
Suomikiipeilyn päätavoitteet tälle keväälle olivat “Los Capitanos” ja “Komiat Pärjää Aina”. Molemmat ovat linjoina maamme kärkipäätä, samoin kiipeily kummallakin reitillä. Vaikka olen kiivennyt vain pienen osan Etelä-Suomen tarjonnasta, uskallan väittää, että nämä reitit kuuluvat parhaimmistoon. Toki Turunvuoren “Hiidenkirnu” ja Mustavuoren “Sagittarius A” ovat vielä ihan omassa skaalassaan.
Capitanosta yläköysittelin kerran notkuvilta kevätjäiltä, ja sainkin muuvit haltuun, mutta liidiyrkkä ilta-auringossa päättyi hikisiin sormiin kruksin alle. Kallio oli aivan liian kuuma. Seuraavan kerran pääsin mestoille toukokuun puolivälissä, helteen velloessa maamme päällä viikosta toiseen. Kävin yläköysisooloamassa linjan kertaalleen aamu kuuden aikaan, jonka jälkeen reitille ehti ottaa yhden yrkän ennen päivän lämpiämistä. Viimeisen Olhavapäivän aamuna soudeltiin taas reitin alle kukonlaulun aikaan. “Kolmas kerta todensanoo” piti kutinsa tällä kertaa, sillä onnistuin kiipeämään reitin aivan upeassa aamuvalossa. Pumppu oli aikamoinen! Kun veneestä noustaan seinälle, on kiivettävä käytännössä aina vaakahalkeamaan asti, ennen kunnon lepoa. Varsinaista halkeamakiipeilyä on vähemmän muutamaa sormijammia ja yhtä huonoa nyrkkijammia lukuunottamatta. Mainitaan vielä se mitä kaikki kysyvät. Eli käytin Eklipsin kanttia vain vikassa muuvissa ennen vaakahalkeamaa. Kiipesin mielestäni linjan helpoimmalla tavalla minkä keksin. Jos joku kompressoi koko pätkän niin siitä vaan. Eliminaatteja ei pidä olla reitellä tai silloin ne ovat vain huonoja reittejä.
Mustavuoren toinen suurista kuningaslinjoista on Tatu Aution “Komiat Pärjää Aina”. Kesäkuun puolivälissä käväisin kiipeämässä reitin eräänä aamupäivänä. Reitti ei sinänsä vaatinut ihmeempiä yläköysirundin ja itse lähetyksen ohella. Hyvät käsijammitaidot tuovat mielestäni vaikeudet lähemmäs 7b:tä kuin alkuperäistä c:tä. Menkää ihmeessä koittamaan!
Komiat Will Always Do, 7b/+. Mustavuori serves lines.
Los Capitanos. Best crack I've climbed. Impossibly great! Photo: Max Miner.